Жемчужина Адальмины. Финские сказки, снежные и уютные

ADALMINAN 
HELMI

SUOMALAISIA SATUJA, 
LUMISIA JA MUKAVIA

ЖЕМЧУЖИНА 
АДАЛЬМИНЫ

ФИНСКИЕ СКАЗКИ,  
СНЕЖНЫЕ И УЮТНЫЕ

 
Составление, перевод, упражнения и словарь  
Чайкиной У. Н.

LUKEMINEN HARJOITUSTEN KANSSA

УДК 372.8
ББК 81.2 Фин-9 
 
Ч15

ISBN 978-5-9925-1672-2

Ч15         Жемчужина Адальмины. Финские сказки, снежные и уютные / Составление, 
перевод, упражнения и словарь У. Н. Чайкиной — СПб.: КАРО, 2023.— 
240 c. : ил. — (Чтение с упражнениями).

ISBN 978-5-9925-1672-2.

В сборнике десять оригинальных сказок популярных писателей Йоэля Лех-
тонена и Сакариаса Топелиуса. Сказки невероятно атмосферные, пронизанные духом 
севера, погружающие читателя в магию скандинавского фольклора. Каждую 
сказку сопровождают стильные иллюстрации.
• Иотаркка
• Долг императора
• Золотая прялка
• Понтус и леший
• Бриллиантовая корона
• Жемчужина Адальмины
• Рождество у троллей 
• Зимняя сказка
• Звездоглазка
• Малинный червяк
В книге тексты сказок на финском языке дополняют их художественные 
переводы на русский язык. Задания к текстам, а также слова и выражения к ним 
помогут читателю яснее понять содержание сказки, закрепить в памяти распространенные 
грамматические формы и пополнить словарный запас.
Пособие предназначено для всех, кто изучает финский язык самостоятельно 
или с преподавателем.

УДК 372.8 
ББК 81.2 Фин-9

© Чайкина У. Н., 2023
© КАРО, 2023
Все права защищены

JOTAARKKA

Häijyt kenraalit olivat viekoitelleet kuninkaan sotaan toista ku-
ningasta vastaan, ja sodassa kaatui se toinen kuningas. No sen kaa-
tuneen vaimo pakeni miesvainaansa valkealla hevosella korpeen 
piilopirttiin, mutta sen kaatuneen poika joutui voittajan vangiksi.
Se oli Jotaarkka nimeltään se poika.
Istuu Jotaarkka ristikon takana tyrmässä, istuu Jotaarkka ja it-
kee.
No voittajakuninkaan tytär sattuu kävelemään tyrmän ikkunan 
alla ja kuulee, miten se vanki siellä tyrmässä itkee, ja tyttären tu-
lee hyvin sääli sitä Jotaarkkaa ja hän menee isänsä luokse ja sanoo:
— Voi hyvä isä, miten minun on sääli sitä poikaa, joka on tyr-
mässä! Jos sinä, taatto, olisit taistelussa kuollut, niin paha olisi mi-
nunkin nyt olla vihollisen vankina. Eikö Jotaarkkaa voi päästää ir-
ralleen sieltä tyrmästä?
Silloin se kuningas päästi Jotaarkan tyrmästä ja lupasi hänelle 
vielä jonkinmoisen virankin linnassa.
No kuninkaan tytär sanoi isälleen:
— Kun nyt lupasit viran hänelle, niin anna hänet minulle pas-
sariksi1. Jotaarkka on hyvä passariksi!
Isä vastasi:
— Onhan sinulla kenraaleja passareiksi, pidä heitä passareina!
Mutta se tytär väitti:

1 passari — оруженосец, прислужник

JOTAARKKA   •   5

— En minä huoli kenraaleista, ne ovat niin viekkaita ja häijyjä. 
Vaan anna minulle Jotaarkka passariksi.
No sai kuninkaan tytär Jotaarkan passariksi, ja Jotaarkka pas-
saili1 sitä kuninkaan tytärtä monta vuotta siellä linnassa, ja he viih-
tyivät hyvästi yhdessä.
Niin monen vuoden päästä Jotaarkka alkoi pyytää kuninkaan 
tyttäreltä:
— Anna minulle nyt virkaloma, niin minä menen pariksi tun-
niksi linnasta kävelemään kaupungille!
Niin kuninkaan tytär vastasi:
— En minä, Jotaarkka, voi laskea sinua yksinäsi kävelemään, 
voi tulla jokin onnettomuus. Vaan mennään yhdessä kaupungille!
Mutta Jotaarkka kiistää:
— Enhän minä, voitetun kuninkaan poika, mitenkään voi kä-
vellä yhdessä voittajan tyttären kanssa. Minua hävettäisi, kun olen 
voitetun poika. Vaan anna minulle hyvä hevonen, niin minä ajelen 
vain pari tuntia kaupungilla ja tulen heti takaisin.
No viimein suostui se kuninkaan tytär ja antoi Jotaarkalle hy-
vän hevosen, ja Jotaarkka lähti kaupungille.
Mutta kenraalit kadehtivat Jotaarkkaa, kun siitä oli tehty ku-
ninkaan tyttären passari, ja kun he kuulivat, että Jotaarkka oli 
mennyt kaupungille ajelemaan, niin he lähtivät ajamaan häntä ta-
kaa. Kaupungissa he saavuttivat hänet ja ahdistivat hänet hevosi-
neen kaitaan katusolaan ja löivät Jotaarkkaa niin pahasti, että hän 
putosi pyörryksissä2 kadulle. Sitten ne kenraalit pakenivat kiireesti, 
ja hevonen juoksi ilman Jotaarkkaa linnaan.
No kun kuninkaan tytär näki Jotaarkan hevosen yksinään, niin 
hän pelästyi pahasti ja valitteli:
— Mihin nyt on Jotaarkka joutunut, jokin onnettomuus on var-
maan tapahtunut hänelle.

1 passailla — прислуживать

2 putosi pyörryksissä — лишился чувств, потерял сознание

•   Adalminan helmi. Suomalaisia satuja, lumisia ja mukavia

Ja se kuninkaan tytär hyppäsi kiireesti hevosen selkään ja 
ratsasti kaupunkiin ja löysi Jotaarkan pyörtyneenä siitä kaidasta 
kujasta. No se tyttö hoiteli Jotaarkkaa, kunnes Jotaarkka virkosi, ja 
sitten he ratsastivat yhdessä kotiin.
Siitä he sitten taas oleskelevat yhdessä minkä aikaa oleskelle-
vat1, ja taas alkaa Jotaarkka pyytää päästä huvikseen kävelemään 
metsään.
— En minä raaski2 lähettää sinua yksinäsi kävelemään! — 
sanoo kuninkaan tytär. — Viime kerrallakin sattui onnettomuus, ja 
nyt voi käydä niin, ettet tule milloinkaan takaisin. Vaan mennään 
yhdessä kävelemään!
— Enhän minä, voitetun kuninkaan poika, voi sinun kanssasi kä-
vellä. Vaan anna minulle hyvä hevonen, niin minä ratsastan kiirees-
ti metsään ja palaan heti. Eihän joka kerralla onnettomuuksia satu.
No viimein se tyttö antoi Jotaarkalle hevosen vielä paremman 
kuin viime kerralla, ja Jotaarkka ratsasti yksinään metsään.
No Jotaarkka tulee metsässä suurelle joelle, jonka yli oli raken-
nettu silta, ja sillan alla kohisi vihainen koski.
No ne kateelliset kenraalit olivat taas juosseet Jotaarkan tiel-
le ja ruvenneet häntä väijymään3, ja kun Jotaarkka ratsasti sillalle, 
niin kenraalit hyökkäsivät piilostaan, piirittivät Jotaarkan ja paiska-
sivat hänet hevosineen4 päivineen koskeen ja pakenivat.
Hevonen koskessa hukkui, mutta Jotaarkka tarttui pudotessaan 
takkinsa helmasta seipääseen, joka oli pystytetty koskeen lohen-
pyydyksiä varten.
Riippuu siinä Jotaarkka huonossa tilassa kosken keskellä, niin 
sattuu kuninkaan sotaväkeä matkaamaan siltaa pitkin linnalle päin. 

1 oleskelevat yhdessä minkä aikaa oleskellevat — оставались вместе; ни на 
день не расставались

2 raaskia — посметь, отважиться

3 ruvenneet häntä väijymään — стали его подкарауливать

4 paiskasivat hänet hevosineen — сбросили его вместе с лошадью

JOTAARKKA   •   7

Väki näkee: mies riippuu koskessa seipäässä. No väki pelastaa mie-
hen ja tuo sillalle, ja mies on Jotaarkka! No siitäkös suurella ilolla 
ja rumpujen pauhulla1 viedään Jotaarkka linnaan! Kuninkaan tytär 
ottaa Jotaarkan kaksin käsin vastaan, ihastuu kovin, kun saa hänet 
vielä kerta kuoleman tieltä luokseen, ja tekee lupauksen, ettei enää 
koskaan päästä Jotaarkkaa yksinään minnekään menemään.
No elävät siinä yhä kauan kuninkaan tytär ja Jotaarkka yhdes-
sä, ja taas alkaa Jotaarkan mieli tehdä kävelemään jonnekin.
— Mennään yhdessä kävelemään, kun mielesi taas niin kovasti 
tekee! — sanoo kuninkaan tytär. — Ja ei sinun tarvitse hävetä sitä, 
että kävelet voittajan tyttären kanssa, kun ei mennä kaupungille tai 
metsään, jossa halonhakkaajat2 ja metsämiehet liikkuvat, vaan kä-
vellään täällä kotipuistossa ihan kahden kesken.
Menevät Jotaarkka ja kuninkaan tytär kävelemään kuninkaal-
liseen puistoon, jossa kuuset ovat suuria ja jylhiä ja koivut kor-
keita ja vihantia. Kävelevät kauan siellä yhdessä, hyppelevät, lei-
kittelevät kuin pienet lapset, ja viimein alkaa heitä molempia ko-
vasti janottaa.
— Mennään lähteelle juomaan! — sanoo kuninkaan tytär.
Mutta ne kateelliset kenraalit olivat taas salaa seuranneet hei-
tä puistoon, ja kun ne kuulivat heidän menevän lähteelle juomaan, 
niin kaatoivat lähteeseen univettä. Ne kaatoivat oikein paljon läh-
teeseen univettä.
No kun Jotaarkka ja kuninkaan tytär sitten joivat lähteestä, niin 
heitä alkoi hyvin väsyttää ja nukuttaa, ja yhtäkkiä se kuninkaan ty-
tär nukahti sikeään uneen kunnaalle, jolle aurinko paistoi. No kun 
Jotaarkka siinä kumartui kuninkaan tyttären yli ja ihmetteli, mikä 
sen niin joutuin3 nukutti, niin horjahti hänkin yht‘äkkiä ja nukahti 
sikeään uneen siihen kuninkaan tyttären viereen kunnaalle.

1 rumpujen pauhulla — под барабанную дробь

2 halonhakkaajat — дровосеки

3 joutuin — быстро, живо

•   Adalminan helmi. Suomalaisia satuja, lumisia ja mukavia

No silloinpa ne kenraalit juoksivat kuninkaan puheille ja sa-
noivat:
— Tule nyt, kuningas, katsomaan, miten tyttäresi kohtelee vi-
hamiehesi poikaa, vapautettua vankia! Sopiiko sellainen sinun ar-
vollesi?
Kuningas meni puistoon, jossa Jotaarkka ja tyttö nukkuivat vie-
rekkäin. Kuningas vihastui ja sanoi:
— Ei tämä sovi minun arvolleni! Ehkä pyrkii se vihamiehen 
poika vielä vävykseni. Ei se kelpaa. Heiltä on molemmilta leikat-
tava kaula poikki, koska ei tyttärenikään ole pitänyt kunniassa ar-
voani.
Mutta kenraaleista oli se kuolema liian vähäinen rangaistus 
Jotaarkalle, ja kuninkaan tytärtä he tahtoivat oikein kiduttaa, kun 
hän oli heitä halveksinut. Sen tähden kenraalit sanoivat kuninkaalle:
— Ei pidä leikata heiltä kaulaa poikki, ovathan he molemmat 
kuninkaallista säätyä. Vaan pannaan Jotaarkka sidottuna tyhjään 
veneeseen kosken vietäväksi ja annetaan tytär lohikäärmeelle.
No kuningas suostui, ja Jotaarkka laskettiin sidottuna tyhjässä 
veneessä koskesta alas ja kuninkaan tytär annettiin lohikäärmeel-
le, ja se käärme asui korkeilla vuorilla.
No Jotaarkka kellui koskea ja virtaa pitkin alas tyhjässä venees-
sä ja oli kuolla nälkään ja janoon eikä saanut siteitään poikki1. Niin 
viimein virta ajoi veneen rannalle, ja rannalla metsässä oli pieni 
pii lopirtti. No kun vene töytäsi rantakiviin2, niin tuli pirtistä ulos 
valkeahapsinen3 vaimo ja meni venettä katsomaan. Kas, veneen 
pohjalla oli sidottu, kaunis poika.
No valkeahapsinen vaimo katkaisi Jotaarkan siteet ja kysyi:
— Kuka sinä olet? Miten olet tähän joutunut?
Niin vapautettu vastasi:

1 eikä saanut siteitään poikki — не в силах разорвать путы

2 töytäsi rantakiviin — наткнулась на (ударилась о) скалистый берег

3 valkeahapsinen — седовласая

JOTAARKKA   •   9

— Olen Jotaarkka! — Ja hän aikoi ruveta kertomaan elämänsä 
vaiheita, mutta silloin se nainen tempasi hänet syliinsä ja itki ilos-
ta ja sanoi:
— Sinähän olet minun poikani, jonka viholliskuningas vangitsi 
silloin kun isäsi kaatui. Minä pakenin tänne piilopirttiin. Terve tu-
loa emosi luo!
Elelee Jotaarkka äitinsä kanssa siinä piilopirtissä metsän kes-
kellä, ja hyvä olisi Jotaarkan olla, kun ei olisi kovin ikävä sitä ku-
ninkaan tytärtä, joka annettiin lohikäärmeelle.
Niin eräänä ehtoona lentää korppi kaukaa maailmalta ja istuu 
piilopirtin harjalle juttelemaan. Se vanha korppi hölmö juttelee lör-
pöttelee1 siinä itsekseen ja kertoo kuninkaan siellä linnassa nyt ko-
vasti katuvan, kun antoi tyttärensä lohikäärmeelle. Ja kuningas on 
luvannut puolen linnastaan, aarteistaan ja valtakunnastaan sille 
kenraalille, joka voi ryöstää tytön lohikäärmeeltä, mutta yksikään 
kenraali ei ole uskaltanut ruveta yrittämään.
— Voi, miten minä saattaisin pelastaa kuninkaan tyttären! — 
huudahtaa kohta Jotaarkka, joka äitinsä kanssa oli kuunnellut kor-
pin puhetta.
— Älä mieti sitä, poika raiska2, et sinä voi häntä pelastaa! — 
vastaa äiti.
Jotaarkka ei silloin enää mitään jutellut, mutta valvoi vuoteel-
laan koko yön ja aamulla hän taas hoki:
— Minun täytyy hänet pelastaa!
Ja Jotaarkka tuli ihan kipeäksi, kun ei keksinyt keinoa, millä 
voisi paraiten pelastaa kuninkaan tyttären lohikäärmeeltä.
No silloin äiti sanoi:
— Mene nyt sinne kuninkaan linnaan valepuvussa3 ja katsele, mi-
ten siellä eletään, ja jos kuningas lupaa sinullekin puolen linnastaan, 

1 juttelee lörpöttelee — болтает, несёт вздор, пустословит

2 poika raiska — бедный сын мой

3 valepuku — маскировка

•   Adalminan helmi. Suomalaisia satuja, lumisia ja mukavia

aarteistaan ja valtakunnastaan, niin tule sitten tänne. Mutta älä ilmai-
se kuninkaan väelle kuka olet.
No Jotaarkka pukeutui köyhän korven asujan1 nahkaisiin 
vaatteisiin ja astui veneeseen ja souti ylös kuninkaan linnalle. Istui 
siellä korven asujana pankon reunalle lämmittelemään ja katseli, 
miten linnassa elettiin. No hän näki, että kuningas oli hyvin pahoil-
laan ja vihasi kenraalejaan, joista ei kukaan uskaltanut lähteä pe-
lastamaan tytärtä. No silloin Jotaarkka sanoi:
— Tällainen korven asujahan minä vain olen, mutta mitäs an-
nat minulle, jos pelastan tyttäresi?
— Puolet linnastani, aarteistani ja valtakunnastani! — vastasi 
kuningas.
Jotaarkka virkkoi:
— En minä huoli linnasta, aarteista ja valtakunnasta! Mutta jos 
tyttären itsensä annat, niin minä hänet pelastan!
— Olkoon niin! — sanoi kuningas.
No Jotaarkka tuli veneellään takaisin korpeen, ja äiti kysyi:
— Mitenkä elettiin kuninkaan linnassa? Lupasiko kuningas si-
nullekin puolen linnastaan, aarteistaan ja valtakunnastaan?
— Minä viis niistä2! — vastasi Jotaarkka. — Lupasi tyttärensä!
Silloin äiti sanoi:
— No mene nyt, poikaseni, tästä luoteeseen. Siellä tulet metsäs-
sä suuren kallion luo, ja kalliossa on ovi. Avaa se kiiltävä ovi, niin 
tulet kalliotalliin, ja tallissa seisoo punaisella veralla minun oiva 
oriini! Mene siivosti valkean oriin luokse, kumarra nöyrästi jalkaa 
sen edessä ja sano: «Siro Sirkko, jalo Mirkko, palvelit isääni, palve-
lit äitiäni, palvele nyt isäni ainoaa poikaa! Mennään pelastamaan 
kuninkaan tytärtä!»
Meni Jotaarkka piilopirtistä luoteeseen, tuli metsässä suuren 
kallion luo, ja kalliossa oli ovi. Avasi Jotaarkka kiiltävän oven ja tuli 
talliin, jossa punaisella veralla seisoi ori. Se oli niin ylen ihana, ettei 

1 köyhän korven asuja — бедняк из глухого леса

2 Minä viis niistä! — Нет мне до них никакого дела!