Ошибка комиссара Палму

УДК 
372.8
ББК 
81.2 Фин-93
 
В 15

ISBN 978-5-9925-0525-2

Валтари М.
В 15 
Ошибка комиссара Палму: Книга для чтения на 
финском языке. — СПб.: КАРО, 2010. — 320 с. («Salapoliisiromaani»).

ISBN 978-5-9925-0525-2.

Предлагаем вниманию читателей детективный роман известного финского писателя М. Валтари.
Неадаптированный текст романа снабжен комментариями 
и словарем. Книга предназначена для студентов языковых вузов 
и всех любителей детективного жанра.

УДК 372.8 
ББК 81.2 Фин-93

© The Estate of Mika Waltari 
and Werner Söderström Ltd (WSOY)
Original title “Komisario Palmun erehdys”
First published in Finnish by Werner 
Söderström Corporation in
1940, Helsinki, Finland
© ANIGOR — комментарии, словарь, 2010
© КАРО — оформление, верстка, 2010

ENSIMMÄINEN LUKU

Syksyinen maanantaiaamu poliisilaitoksessa ja komisario 
Palmun mietteitä murhasta kirjallisena aiheena. — Luutnantti 
Hagert ja pohjoismaisten poliisipäivien seuraukset. — Komisario 
Palmu kertaa rikoshistoriaa ja pitää minulle kansantaloudellisen 
luennon. — Batler astuu näyttämölle.

Oi syksyinen maanantaiaamu niinä aikoina, jolloin 
kaikki ei vielä ollut muuttunut toiseksi.
Oli syksyinen maanantaiaamu. Ja tarkoitan täysin, 
mitä sanon.
Sillä kaikista pirullisista päivistä poliisilaitoksella on 
maanantai pahin. Ja syksyn harmaus torilla tuo mieleen 
vankilan kumisevat käytävät ja halvan suovan ja juovikkaiden vaatteiden hajun.
Komisario Palmu oli tavallista ikävämmällä maanantaiaamutuulella. Silmät rakoina hajamielisesti eteensä 
tuijottaen hän piirteli lyijykynällä ristikkoja ja ukonpäitä 
hänen työpöydälleen jättämäni kuulustelupöytäkirjan 
marginaaliin pakottaakseen minut kirjoittamaan sen uudelleen puhtaaksi parin mitättömän virheen takia. Sillä 
hän tiesi hyvin, etten tuollaisena uskaltaisi viedä sitä 
Hagertille.

KOMISARIO PALMUN EREHDYS

4

»Murha —», sanoi hajamielisesti, »murha on kaikista rikoksista lopullisin ja ratkaisevin, sillä sitä ei voi koskaan sovittaa.»
Hän kohensi asentoaan, katsoi arvostelevasti lyijykynänsä taiteellisia saavutuksia kuulustelupöytäkirjan marginaalissa ja jäi taas tuijottamaan syksyisen Suurtorin1 
harmauteen ikkunan takana.
»Varastetun tavaran voi palauttaa», hän jatkoi marisevaan maanantaisävyynsä, »väärennyksen voi hyvittää, pahoinpitelyn arvet paranevat, kavalluskin unohtuu joskus kaikki, kaikki unohtuu aikanaan, sillä ihmisten muisti on sanomattoman lyhyt. Mutta murhattua 
ihmistä ei kukaan enää koskaan voi palauttaa henkiin.»
»Hnh», en voinut olla pyhähtämättä mieli kiehuen 
salaista raivoa, kun kynän kärki alkoi jälleen armottomasti piirtää uutta ristikkoa paperinreunaan.
»Ja siksi», sanoi Palmu, pani kynän pois ja laski painokkaasti kämmenensä turmelemansa kuulustelupöytäkirjan päälle, »siksi murha on salapoliisiromaanin ainoa 
pätevä aihe. Ja siksi sinä viet nyt takaisin Venholle ne väärennysjutun pöytäkirjat, jos haluat edelleen palvella tässä 
laitoksessa minun alaisenani. Ja sen tehtyäsi kirjoitat uudelleen puhtaaksi tämän raportin!» Hänen paksu kämmenensä painui taas hyväilevästi turmellun kuulustelupöytäkirjan päälle ja hyväntahtoisen ivallisesti hän lisäsi 
vielä: »Siinä on sinulle kylliksi kirjallista askartelua2.»

1 Suurtori — Сенатская площадь, главная площадь Хельсинки. Там до 1986 года располагалось Центральное управление полиции. 
2 Так что писанины у тебя будет вдоволь. 

ENSIMMÄINEN LUKU

5

»No niin», sanoin, »no niin!» Ja sinä hetkenä vihasin 
häntä jälleen palavasti ja katkerasti ja vieläkin enemmän 
siksi, että salassa tiesin hänen olevan oikeassa. Avasin 
laatikkoni ja aloin masentuneesti kerätä Venhon minulle antamia papereita viedäkseni ne takaisin. Mutta sydämeni vuoti verta.
Asianlaita oli niin, että kun Palmu ja minä olimme 
yhdessä ratkaisseet rouva Skrofin murhan arvoituksen1, 
olin kirjoittanut tästä jutusta kaunokirjallisessa muodossa salapoliisiromaanin. Se oli saavuttanut yllättävän 
hyvän menekin, eikä se itse asiassa omastakaan mielestäni ollut hullumpi kirjana. Nyt paloin tietysti halusta 
jatkaa tuotantoani, olin tutustunut kirjani avulla useihin 
oikeihin kirjailijoihin ja heidän ystävälliset huomautuksensa olivat yllyttäneet kunnianhimoani. Minulta puuttui vain sopiva aihe, kuukaudet olivat kuluneet enkä ollut saanut mitään aikaan ja sitten komisario Venho oli 
yllyttänyt minua kirjoittamaan eräästä aika jännittävästä ja sotkuisesta konkurssirikosjutusta, jonka hän oli selvittänyt, mutta se taas ei sopinut lainkaan Palmun laskuihin2, sillä heidän suhteissaan on eräänlaista ammatillista kireyttä.
Ja vaikka tätini toinen mies onkin ministeriön kansliapäällikkönä, voisi Palmu sittenkin tehdä asemani kestämättömäksi tässä laitoksessa, jos ryhtyisin kapinoimaan hänen tahtoaan vastaan. Joten oli parasta kerätä 

1 Речь идет о событиях, описанных в первом романе о 
комиссаре Палму, «Кто убил госпожу Скроф?»
2 Это совершенно не устраивало Палму

KOMISARIO PALMUN EREHDYS

6

paperit, viedä ne Venholle takaisin ja jäädä odottamaan, 
vain odottamaan aihetta, jota kenties ei tulisi kymmeneen vuoteen.
»Aivan niin», sanoi Palmu ja hänen silmänsä katsoivat kahtena melkein myötätuntoisena rakona minuun. 
»Moni muukin on pilannut mahdollisuutensa liialla kiirehtimisellä. Sinä olet vielä nuori, mutta kun olet tullut 
minun ikääni, olet jo oppinut odottamaan, aina vain 
odottamaan.»
Ja hetkeksi Palmun olemuksesta puhkesi jotakin inhimillistä ja lämmittävää, joka sovitti hiukan kärsimääni vääryyttä, kun hän jatkoi:
»Eihän se tietenkään ole hauskaa! Luuletko sinä, että 
minusta on hauskaa aina vain odottaa. Mutta suuret asiat kypsyvät hitaasti ja nuorena murharyhmän poliisimies 
tekee pahimmat virheensä ja erehdyksensä kuvitellessaan, että hänen on aina oltava menossa ja tehtävä jotakin. Se juuri on pahin erehdys. Sillä meidän tehtävämme 
ei ole tehdä jotakin, siitä pitävät rikolliset huolen. Meidän 
tehtävämme on selvittää. Se on luonteeltaan kokonaan 
passiivinen tehtävä, sillä harkittua murhaa emme kuitenkaan kykene ennakolta ehkäisemään.
Hän puhui ystävällisesti ja jähmettynyt mieleni lämpeni hiukan, mutta sitten hän pilasi taas kaiken jatkaessaan painokkaan opettavasti:
»Ja tästä selvittämisestä puuttuu kerta kaikkiaan romantiikka. Se on pelkkää asiallista realismia. Sinä puhut 
niin paljon rikoksen teoriasta ja psykologiasta ja intuitiosta ja ties mistä. Minä olen vain tällainen yksinkertainen, vanha poliisimies ja tahdon nyt vielä kerran junta

ENSIMMÄINEN LUKU

7

ta sinun päähäsi, että mielikuvituksella ja psykologialla 
ei ole eikä saa olla mitään tekemistä rikoksen asiallisen 
selvittämisen kanssa. On vain kerättävä faktat, vankkumattomat tosiasiat, asetettava ne oikeihin yhteyksiinsä 
ja tehtävä niistä välttämättömät johtopäätökset. Siinä 
kaikki! Ja mikä tulee yli sen, on omiaan vain sotkemaan, 
ehkäisemään ja eksyttämään harhateille.»
Taas, niinkuin sata kertaa ennenkin, nousi tunteeni 
kapinoimaan häntä vastaan, mutta nämä Palmun mietelmät joutuivat pian näyttämään kestävyytensä. Niin, ne 
muodostivat ikään kuin johdannon kaikkeen seuraavaan, 
ja siksi olen toistanut ne tässä. Minun olisi pitänyt säilyttää ne mielessäni, silloin en ehkä olisi taas niin monta kertaa nolannut itseäni kahden seuraavan päivän kuluessa, 
mutta mielikuvitus johti minut jälleen harhateille.
Siksi lukija on paremmassa asemassa. Kun hän kertomukseni loppupuolella miettii kaikkea tapahtunutta, 
ei loppu enää voi häntä yllättää, jos hän vain pitää mielessään komisario Palmun ainoan johtavan periaatteen: 
on kerättävät faktat, asetettava ne oikeihin yhteyksiin ja 
tehtävä niistä välttämättömät johtopäätökset.
Minä sain luodin olkapäähäni, etsivä Kokki oli vähällä katkaista niskani pudotessaan päälleni ja muutenkin käyttäydyin kuin tolvana.

Niin, oli enteellistä, että Palmu jälleen näin tiivistetysti tuli esittäneeksi uskontunnustuksensa ja ohjelmansa1, sillä juuri kun sain Venhon paperit kasaan viedäk
1 Было что-то пророческое в том, что Палму еще раз 
кратко изложил свои убеждения и взгляды («программу»)

KOMISARIO PALMUN EREHDYS

8

seni ne hänelle takaisin, tuli luutnantti Hagert sisään ja 
sanoi: »Hemmetti, voi hemmetti sentään!»
Hänen kasvoistaan näkyi, että oli maanantaiaamu ja 
että hän edellisenä iltana oli ollut opastamassa pohjoismaisten poliisipäivien tanskalaisia vieraita.
»Palmu, sinä kai tiedät Bruno Rygseckin», hän sanoi 
toteavasti.
Palmu ei vastannut mitään, hänen päänsä vain kohosi pystympään kuuntelevaan asentoon.
»Aivan niin», sanoi Hagert ja huitaisi kädellään rypistäen huuliaan kuin olisi tuntenut pahaa makua suussaan. 
»Sama mies, joka kiinnitti vappuna lehmänsarvet päähänsä ja ryhtyi ohjailemaan liikennettä Aleksanterinkadulla. 
Mutta hän ajoi myös kerran rammaksi vanhan mummon 
autollaan ja oli siitä syytteessä,»
Palmu ei vieläkään kysynyt mitään, vaikka minun 
kieltäni jo kutitti. Nähtävästi Hagert katsoi jo kylliksi 
kiusanneensa hänen uteliaisuuttaan.
»No niin», hän sanoi huiskauttaen jälleen kättään. 
»Nyt Brunoa ei enää ole. Hän on saanut niin sanoakseni arvoisensa lopun. Tänä aamuna hän kompastui, kolautti päänsä ja hukkui omaan kylpyammeeseensa!»
Hagert piti taidetauon ja katsoi odottavasti Palmuun.
»Sic transit gloria mundi1.’» sanoi itseopiskelulla saavuttamastaan sivistyksestä salaisesti ylpeilevä Palmu.
»Mitä?» kysyi Hagert epäluuloisesti ja vilkaisi minuun rypistäen otsaansa.
»Se on latinaa», sanoin hiljaa.

1 Так проходит мирская слава (лат.)

ENSIMMÄINEN LUKU

9

»Äsh», sanoi Hagert ärtyisästi ja hieroi ohimoitaan. 
»Minun pääni on muutenkin kipeä. Tanskalaiset —» 
Hänen kasvoihinsa kohosi vähäinen hymy. »Tanskalaiset—», 
hän toisti, mutta äkkäsi samassa joutuvansa harhateille ja 
palautti nopeasti arvokkuutensa. Palmu katsoi yhä odottavasti häneen.
»Niin, jutussa ei sinänsä ole mitään kummallista», selitti Hagert. »Se tarjoaa vain eräänlaisen moraalisen opetuksen. Se on irvokkaan elämän irvokas loppu. Ajatelkaa, 
mies liukastuu omaan saippuaansa, taittaa niskansa ja 
hukkuu omaan kylpyammeeseensa. Niiden oli täytynyt 
murtaa ovi, ennen kuin saivat hänet esille. Mutta joka 
tapauksessa täytyy tietysti paikan päällä pitää poliisikuulustelu eikä kukaan muukaan satu olemaan juuri nyt 
vapaana. Tällaiset pienet tapaturmathan ovat sinun erikoisalaasi, Palmu! Hah, hah!»
Hagert alkoi nauraa kuin olisi muistanut jotakin hyvin hauskaa. »Niinkuin esimerkiksi rouva Skrofin juttu!» 
Hän nauroi taas makeasti, mutta kumpikaan meistä ei 
yhtynyt hänen nauruunsa. Minä puolestani en jaksa ymmärtää, miten hänellä riittää niin paljon nauramista ja 
ivailemista tuossa minun kirjassani, vaikka kirjallisuusarvostelijatkin ovat sitä kehuneet.
Palmu nousi jäykästi ja otti hattunsa naulasta mitään 
sanomatta. Hagert havaitsi hänen ilmeensä ja kiirehti 
huomauttamaan:
»Mutta älä sentään tästä tee mitään juttua. T ä m ä on 
aivan päivänselvä asia. Jotakin tällaista olen Brunosta 
aina odottanutkin. Ja täytyy ajatella vähän johtaja Ryg-
seckiäkin. Koeta järjestää kaikki niin huomaamattomas

KOMISARIO PALMUN EREHDYS

10

ti kuin mahdollista, Palmu. Älä kiusaa sukulaisia ja niin 
edespäin. Luotan hienotunteisuuteesi. Ukko Ryg-seck 
on liian mahtava herra, jotta meidän kannattaisi härnätä häntä.»
»Saammeko ottaa auton, luutnantti?» kysyi Palmu järkähtämättömän tyynesti. »Se on Kaivopuistossa1 asti.»
Hagert ei pitänyt hänen ilmeestään. »Ota vain auto», 
hän sanoi purevan ivallisesti. »Ota myös Kokki mukaan 
tutkimaan sormenjälkiä. Ota koko Musta Maija2. Ehkä 
tarvitset radion pysyäksesi yhteydessä päämajan kanssa. 
Tai sen uuden panssariauton, jos joku ahdistaa teitä matkalla. Hah, hah!»
Palmu meni jo ja minä seurasin häntä. Hagert hätääntyi hiukan ja kurottui ovesta huutamaan jälkeemme:
»Muista, Palmu, ei mitään tyhmyyksiä! Ukko Rygseck —.»
Loppua en edes kuullut, niin liukkaasti Palmu luisui 
portaita alas. Olisi ehkä ollut syytä jäädä kuuntelemaan 
lause loppuun, sillä Hagertin kunnioitus johtaja Rygseckiä kohtaan tuli maksamaan yhden ihmishengen —. 
Mutta enpä kiirehdi tapausten edelle3.
Kun Kokki oli saanut auton käyntiin ja Palmu oli ähkien sijoittunut mukavaan asentoon, uskalsin matalasti 
mutta painokkaasti sanoa:
»Komisario, se on murha! Kukaan ihminen ei voi 
hukkua omaan kylpyammeeseensa!» Palmu katsoi um
1 Кайвопуйсто — парк в южной части Хельсинки, один 
из наиболее популярных в городе. 
2 «черный ворон», полицейский фургон (жарг.)
3 Не буду забегать вперед.